13.9.

Ensin kuuntelimme Eglen kertomusta Tartosta ja Pärnusta, sitten Irina kertoi meille matkastaan Turkkiin ja lopuksi Elvira puhui työstään Vapaakirkossa. Puhe-esityksistä tuli hyvää uutta sanastoa! Sen jälkeen jatkoimme edellisen kerran tekstiin liittyviä sanastoharjoituksia, joiden kanssa meni aikaa enemmän, kuin olin ajatellut.
Yritän päästä ensi kerralla nopeammin eteenpäin 😉

11.9.

Tuttuun tapaan aloitettiin taas puhe-esityksillä. Ensin Aino kertoi käynnistään Imatrankoskella, sitten Ljudmila matkastaan Vanhaan Valamoon. Viimeisenä puhui Galina, joka oli lomaillut Mallorcalla. Tulipa taas paljon mielenkiintoista sanastoa! Puhe-esitysten jälkeen luimme yhdessä lukemiston kappaleen 11 ja selvitimme uusia sanoja. Tekstissä oli monia ajanilmauksia, jotka kävimme läpi yhdessä, samoin niiden vastakohdat. Lopuksi jokainen käytti itselleen uutta ajanilmausta lauseessa – ja hienosti meni :). Ihan viimeiseksi keräsin pluskvamperfektitarinat, joista lupasin koota pienen vihkon meidän yhteiseksi iloksi. Poissaolleille tehtävälinkki alla.

lisätehtäviä_kpl11

6.9.

Kerta alkoi puhe-esityksillä. Ensin Makhabat kertoi kesäreissustaan Kirgisiaan ja rakennusprojektistaan siellä. Sitten Sasi puhui pitkästä viikonlopusta, jonka hän vietti juhannuksen aikaan Berliinissä. Kolmantena puhui Viet, joka oli viettänyt iloisen vuoden Espanjassa. Ennen taukoa harjoittelimme puhumalla perfektiä ja tauon jälkeen jatkoimme pluskvamperfektistä. Sitten annoin perjantain etätehtävät: imperfekti+pluskvamperfekti -tarinan kirjoittaminen kuvasta ja aikamuotoharjoituksia. Lopuksi kertasimme suomalaisiin juhliin liittyvää sanastoa. Aikamuototehtävien vastaukset ovat tässä alla. Vähän ruman näköinen, mutta ajaa varmasti asiansa… Ahkeraa viikonloppua :)!

Vastauksia aikamuototehtäviin

 

12.4. Tutustumista on tehtävä -rakenteeseen ja monikon genetiiviin

Ensin rakensimme aikamuotolauseita kolmen hengen ryhmissä puhumalla. Sitten kertasimme genetiivin käytön ja opiskelimme uutena verbin ’kannattaa’ sekä on tehtävä -rakenteen (minun on pakko mennä = minun on mentävä, minun on pakko lukea = minun on luettava). Sitten harjoittelimme monikon genetiivin muodostamista ja teimme parisanelun. Vähän oli puhetta myös testistä: sopisiko pieni a, b, c -tyyppinen testi ensi torstaina?

Kotiin lukemiston kpl 9 ja tehtävät 1, 2, 4 ja 6. Katso myös tästä valituskuoron esitys ja kerää ylös, mistä asioista suomalaiset valittavat 🙂 !

lauseenrakennus_aikamuodot + vastaukset

monikon genetiivi + sanelu

10.4. Verbi + verbi & täällä – tuolla – siellä

Tänään kuuntelimme Asraan esittelyn arabialaisesta herkusta ja saimme maistaakin sitä pienen palan :). Sen jälkeen kertasimme vielä parina viime kertana opiskeltuja ruokaan liittyviä sanontoja ja muistelimme vähän verbi + verbi -asioita. Lopuksi tarkastimme viime viikkoisen täällä – tuolla – siellä -tehtäväpaketin parin kanssa. Huomasimme, että asia ei ole ihan yksinkertainen ja päätimme jatkaa siitä vielä vähän torstaina.

kpl 5_ruokaan liittyviä sanontoja

täällä_tuolla_siellä

15.3. Aikamuotojen käyttö

Ensin tarkastimme pareittain edellisen paketin tehtäviä. Sitten jatkoimme uuteen materiaaliin, jossa oli aikajana Pauliina Karttusen elämästä. Parit kertoivat koko tarinan ja käyttivät imperfektiä ja pluskvamperfektiä. Sitten puhuttiin samalla tavalla omasta elämästä. Sama teema jatkuu ensi tiistaina. Kaikki perfektitehtävät voi tehdä valmiiksi!

lisää perfektitehtäviä

aikajana_paritehtävä